sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Words from below

Tämä biisi lähti liikkeelle kertosäkeistön melodiasta. Jostain vain kumpusi mieleen sellainen pätkä missä pitkän vokaalin aikana nostetaan säveltä hetkeksi. Pienesti melodiaa varioimalla se sitten asettui parin muunkin soinnun päälle. A-osan halusin tehdä samojen sointujen päälle, ja melodiakin pysyy pitkälti samana, mutta laulua oli tarkoitus tiputtaa oktaavilla.

Tekstiin tuli mietittyä aihetta aika kauan. Tällä kertaa melodia vaati vakavampaa otetta, ja se on perseilyä vaativampi laji. Jostain kumpusi mieleen ajatus kirjeestä haudan takaa, ja tätä kautta löytyi myös nimi biisille. Sanoituksia tuli kirjoitettua ainakin tutun väitöstilaisuudessa, työmatkalla ja kotona. Jotenkin laitoin tekstille melkoisen painoarvon tällä kerralla, joten ihan kaikkein noloimmat rivit tuli tiputettua pois. On muuten ensimmäinen kirjoittamani rakkauslaulu.

Muistan, kun esittelin biisiä treeneissä ensimmäisen kerran. Ennen kuin kävin edes demoamaan biisiä, olin ykskantaan todennut sen tylsäksi ja liian hitaaksi. Häthätää suostuin sitten soittamaan sen kitaralla kerran läpi, että muutkin kuulevat, mitä olin mennyt tekemään. Kun lopulta lopetin tuhkan heittelyn itseni päälle demoamisen jälkeen, sainkin kuulla, että sehän kuulostaa ihan musiikilta. Sovitustyötä piti tehdä jonkun verran, mutta kun ensimmäisen kerran saimme kertsin stemmat laulettua riittävän lähelle, niin kylmiltä väreiltä ei voinut välttyä. Osui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti