sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kuuluuko täältä älämölöä?

Risto Leinonen, tuo banjoa ja suutaan soittava monilahjakkuus, ilmoitti meil´, suuri koittava juhla on teil´.
Nii että mitenkä, piti vallan kysäistä ja selvennykseksi saimme kuulla, että huuhailunsa yliopistolla olikin ollut väitöskirjan valmistelua. Tästä johtuen väitöskaronkka tultaisiin järjestämään marraskuun alussa ja soittamassa olisi oltava meidän siellä. 

Kun banjisti puhuu, muut ovat hiljaa, tai ainakin pidättelevät nauruaan kohteliaisuuttaan. Suostuttuamme keikalle alkoi jälleen järjetön reenaus. Tällä tarkoitan hapuilevaa säveltapailua, epävireisten soitinten epävireistä rämpyttämistä, ylenpalttista shaiban jauhamista ja ei keikkasettiin kuuluvien biisien soittamista. Ehkä voisimme miettiä harjoitusmetodejamme uusiksi, tai mieluiten ei... Finanssipuolikin saatiin sovittua. Ette saa mitään, kuului tuomio. Ei lyödä rahoiksi folkin soitolla, saattaisi joku sanoa, vaikkei asioista mitään tietäisikään. Ja oikeaan tällä väittämällä vieläpä osuisi. Rakkaudesta lajiin.

Keikkaillalle oli sattunut onneton tuplabuukkaus, jonka ansiosta jouduin lopettamaan hapankaalin syönnin kesken ja siirtymään hollantilaisen pontikan juonnista, keikkabussin kyydillä, kiteeläisen pontikan juontiin. Muutkin pelimannit olivat suorittaneet asiaankuuluvia lämmittelyjä ja alkoivat valua paikalle. Myös yleisöä alkoi olla paikalla juhlavissa tamineissaan. Kesälahtelaisetkin olivat kaivaneet parhaat verkkarinsa vaatekaapista esiin, eivät ne tietenkään päällä olleet, sinne ne jäivät henkariin vaatekaapin ovenkahvaan, vaan näihin juhliin kelpasivat vielä vanhemmat mallit. Tässä olikin oivat(kiihtyvät) alkutahdit illalle ja sitä myöten soitannalle. Luottomiksaaja mr T oli loihtinut miellyttävän äänenpaineen niin soittajille kuin karonkkaväellekin. 

I Pity the Fool! Tuoretta kuvaa ei löytynyt, mutta tässä miksaajamme hommissa Rokkitallissa 2012

Leinosen sisarukset, Kaisu 5v, Risto 8v

Mistä tietää että Hepe on ovella, koputus kiihtyy

Raakaa peliä kun Troubled Folks soittaa, siinä hevoset nai ja aitaa kaatuu?

Suuremmitta kommelluksitta laskettelimme setin läpi. Paitsi jos kommellukseksi lasketaan muun bändin kanssa eri sävellajissa olo tai ylimääräisten säkeistöjen lisääminen. En tietenkään väitä, että tällaista olisi tapahtunut... Yleisö oli myös armollinen ja kehui kohtuudella, tiedä sitten mitä tupakkapaikalla haasteltiin. Soiton jälkeen oli alettava hoitaa muusikon velvollisuuksia, eli naurattaa kylänmiehiä ja syödä salaattia. Oli muuten mahtavat eväät loihdittu, santsasin enemmän kuin sopivasti sekä salaattia että kitaristin kantamaa konjakkia. En muista muuta, en edes sitä, mistä aiheesta se Risto sen väitöskirjan raapusteli, mutta olihan se hieno opus, kannet ja kaikki, kuvia ja kirjoitusta. Onnea Ristolle ja suuret kiitokset kaikille paikalla olleille ja anteeksipyynnöt muille asianomaisille. 






sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Soittimista osa 2: Tartu tiukasti hanuriin

Kaverin ukin hanurin näppäilyllä se alkoi. Kun tasovaatimus hieman nousi ja vanhus ei enää tuntunut riittävältä, piti siirtyä sirpsakamman tavaran pariin.

Vaihdoksen myötä hanurin koko kasvoi muutaman sentin verran. "Mitä isompi, sitä parempi" olen kuullut sanottavan, mutta jos hanuri on liian iso, ei se mahdu hyvin syliin. Nykyinen hanuri on aika sopivan kokoinen, joten en soisi sen hirveästi kasvavan kokoa. Leveyttä saa tulla jossain määrin, kunhan se on vain väliaikaista. Hyvän kokonsa lisäksi hanuri on myös sopivan napakka. Alkuun se oli ehkä liiankin tiukka, mutta nyt se on pikkuisen jo käytössä löysistynyt ja tulee varmaan löystymäänkin, mitä enemmän sitä käyttää.

Hanurin venyttäminen vaatii treeniä, mutta en juuri treenaa. En siis yhtään muuten kuin kimppatreeneissä. Jotenkin hanurin näppäily ei sovi kerrostaloelämään. Voisi naapurit olla ihmeissään seinän takaa kuuluvista äänistä, joten naapurisovun kannalta olen jättänyt nämä harrastukset kotini ulkopuolelle. On miulla oppaita ja kirjoja, että kuinka hanuria tulisi käsitellä, mutta en ole niihinkään perehtynyt.

Kimppatreenit alkaa yleensä sillä tavalla, että kaivan hanurini esiin ja hieman sitä lämmittelen. Samalla liikkeellä lämpiää hanuri ja sormet. Pikkuisen se muita tuntuu häiritsevän, lähinnä toiminnasta johtuvien sekalaisten äänien takia, mutta vielä ei ole menty sille asteelle, että kukaan olisi potkaissut meikäläisen hanuria.

Huollosta en ymmärrä yhtään mitään. Joku on sanonut, että hanuria tulisi puhdistaa tai rassata aika ajoin, mutta en ole siihen leikkiin lähtenyt. Öljyä käytin kaverin ukin hanuriin, kun siitä alkoi kuulua outoja ääniä, mutta siinä kaikki.

Halutessani hanurista lähtee ääni jos toisenkin, mutta välillä tilanne on sellainen, että hanuriin pitää työntää mikrofoni. Se tuntuu välillä hankalta, kun mikki ei asetu mitenkään ja pitää pysyä paikoillaan. Uutuutena olen hankkinut mikrofonin, jonka voi liimata hanuriin. Kätevä. Voin liikuskella vaikka mikki on hanurissa kiinni.

Keikoilla kaivan hanurin esiin yleensä takahuoneessa, joten hyppään lavalle hanuri valmiiksi esillä. Eipä mene keikan alusta aikaa turhaan odotteluun. On se hanurin näkeminen tässä bändissä kuitenkin keikkojen kohokohtia.







perjantai 9. elokuuta 2013

                                                          Hautuumaan Lapset 2013
Keväällä korviimme alkoi kuulua huhuja, että legendaarinen Hautuumaan Lapset-festivaali on saamassa jatkoa ja TeeÄffälle olisi mahdollisesti soittopestiä tarjolla. Kesällä uhka realisoitui ja saimme kuulla että Folksit olisi päättävä nuo bakkanaalit viimeisenä yhtyeenä esiintyen. Keikkaliksaksi luvattiin kulut pois ja/tai selkään ja emme voineet muuta kuin tyytyväisinä myhäillä hyvin neuvoteltua sopimusta, bisnesneroja kaikki tyynni.
Koitti tuo kohtalokas elokuun päivä ja bändi siirtyi kukin omia teitään julmista julmimpaan, Kesälahdelle. Festivaalin nimestä voi fiksummat hoksata pientä vinkkiä paikan tarkemmasta sijainnista. Mahottoman hieno paikka! Koska festivaalista on kyse oli paikalla myös muuta soittajakalustoa. Itse ehdin nauttia ensimmäisenä esiintyneestä Duo Tiekarhut Trio-kvartetista vain yhden kappaleen ajan, hittiainesta oli se. Minä olen riepu pidän puhtaana paikat, tai jotain pojat siinä sanailivat ja parrat väpättivät ja Reinot suhisivat jalkojen polkiessa tahtia. Helppoahan se on jos harjoittelee. Seuraavaksi esiintyi joensuulais-juukalainen-kesälahtelainen tanssiorkesteri Leroy, nimi voi vielä hovissa muuttua. Progeellista cockia Hammondi hyristen pisti pojat menemään ja hyvin laittoivatkin.
                                                       Tiekarhut livenä, ei tosin Hautsikassa.

Yleisö viihtyi ja juopui ja söi makkaraperunoita ja muikkua jota oli tarjolla kojusta halvalla. Nam. Välillä pelattiin bingoa jossa bongattiin työmiehen hymyjä, moottorisahoja, soittovirheitä ja omituista mongerrusta. Mongerrus paljastui turun murreksi, Suomen hauskimmaksi koiraksi. Turun murret oli siis illan kolmas yhtye, punkretkue Happea&Mysticaa. Kuultiin paskasta työpaikasta ja vitun pitkätukista ja miten vituttaa olla mies. Tiukkaa settiä kaikinpuolin, varsinkin Rami joka osoitti ylivertaisuutensa niin bassonsoiton kuin taustalaulujen saralla ja välispiikeissä.
Ylivoimaa, piru kun ei jaksanut kuvata siellä festivaaleilla yhtään bändiä, tämäkin on jostain ihan muualta, silti toimii.


Jännät pöksyssä tuli sitten aika folkkivätysten astella lavalle äänenpaineen tarkastusta varten. Vähän säätöä laitteiden kanssa aluksi, mutta ammatimies on eri mies ja miksaaja Tommi, tuo kumipäiden kuningas kurvaili homman kotiin. Kapa päästeli hanurista alkusävelet ja keikka laitettiin käyntiin. Soitettiin kaikki mitä osattiin tai ei osattu ja välissä bingo-emäntä Timo huudatti yleisöä "Koskinen on kingi" ja "on lottovoitto syntyä Kesälahdelle" huudoilla. Pimeys alkoi hiipimään festivaalialueen ylle ja yleisö uskaltautui humppaamaan ja polkemaan jalkaa ja huutamaan ja bändikin oli innoissaan. Klovnikin oli iloinen ja bailasi. On tämä lystiä vaikka hiki tulee ja käsi kramppaa ja pumpusta ottaa. Soitetiin vielä encoret päälle ja Risto otti melkein paidan pois. Lavalta pois ja jälkipärinät käyntiin. Sylki lensi kun muusikot fiilistelivät saundeja ja sooloja ja festivaaleja kokonaisuudessaan. Lopuksi arvottiin kuskin nakkia ja pakotettiin ainoa kortillinen ja selvä bussin ohjaimiin. Kiitos Hautuumaan Lapset ja kiitos kaikki bändit ja turkulaisetkin ja ennen kaikkea kiitos yleisö!
                                             
                                             Flathead Waltzin Jyti kävi vieraissa. Kuvaaja JP
                                                            
                                                                 Banjistin takaraivo


Kuitit. T:mandoli-nisti

torstai 13. kesäkuuta 2013

Soittimista, osa 1: Banjokitara

Soitinarsenaalimme tuntuu kiinnostavan kansaa. Rumpujen puute, erikoinen rummun ja kitaran yhdistelmä, pieni ankarasti rämpytettävä kahdeksankielinen, raakaa voimaa vaativa kurttu, yhtä lailla näppäiltävä kuin lyötävä jättiviulu sekä pullukka kitara eivät kieltämättä ole ihan tyypillisin yhdistelmä bändihommissa. Tämä merkintä aloittakoon soitinesittelysarjan, joka voi hyvinkin päättyä tähän merkintään.

Hellästi näppäilemäni kaulallinen rumpu on banjokitara. Kapine tottelee myös nimiä kitarabanjo, banjitar ja 6-kielinen banjo. Erotuksena perinteiseen bluegrass-banjoon kieliä on viiden sijasta kuusi, ja vireenä tavataan käyttää kitaran virettä  E A D G H E, tai ainakin jotain liikuttavan läheltä sitä.

Soittopeli.

Kyseinen banjokitara on ostettu Yhdysvaltojen reissulla tyynnyttämään väkevää soitonpaloa. Valmistaja on Savannah ja malli SB-106. Oikea pelimanni tuskin sylkisikään tuohon päin, mutta kun ei paremmasta tiedä, niin ei osaa sellaista kaivatakaan. Välttänee.

Ensimmäiset tahdit muutama vuosi takaperin olivat melkomoinen yllätys, kun soitinta ei parannutkaan kohdella kuten kitaraa, tai sointi oli koko lailla hirvittävä. Kielten yhtäaikainen rämpyttäminen piti korvata kolmesormisella näppäilyllä. Henkilökohtaisesti päädyin käyttämään peukaloplektraa, mutta aikanaan jo basson ahavoittamat etu- ja keskisormi saivat tyytyä näppäilemään kieliä paljaaltaan, vaikka ilmeisesti banjoa yleensä soitetaan kolmen plektran turvin.

Ja se sointi, voi pojat! Alun tuskallista haparointia ilman mitään oppimateriaalia tai kokeneempaa soittajaa jaksoi ainoastaan sen vuoksi, että se soundi on niin uniikki. Jotenkin ajatukset ovat heti syvällä Yhdysvaltain maaseudulla, riippumatta biisistä. Ei keikkaa, ettei joku pyytäisi Syvän joen teemaa! Valitettavasti joudun tunnustamaan, että näillä nakeilla siitä ei taitu kyllä kuin ensimmäiset sävelet.

Soitin soi.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Lappuhaalareita ja takalaittomia

Kuten edellisessä merkinnässä annoimme ymmärtää, päädyimme lämmittelemään toista joensuulaista älykkökvartettoa Mullets n' Bulletsia paikalliseen yökerhoon La Barreen vappuaattoiltana. Folkahtava länkytys ja rytö-skapunkrock yhtenä iltana kuulostaa varsin rajulta joskin eittämättä vappuun sopivalta yhdistelmältä.

Illan lämmittelyaktina päätimme vetää aavistuksen normaalia rasakamman setin, jonka aikana ei pitäisi kovin pitkiä haukottelutaukoja jäädä. Tarkoitus oli pitää huoli, että Mularit pääsevät latomaan raporttiaan valmiiksi hikiselle yleisölle.

Juhlan luonteeseen kuuluen yleisö ei ollut sylkenyt lasiin, pulloon, tölkkiin eikä tynnyriin ennen keikkaa, ja huojuvan juhlakansan tarkastelu antoi odottaa villiä menoa keikalle. Lautasen kokoiset dallasit kainaloissa vapisimme jo hyvissä ajoin ennen keikkaa, kun innokkain osa yleisöä rupesi huutelemaan bändin jäsenten nimiä lavan edustalla. Emmekä tunnusta heille ainakaan paljoa maksaneemme.

Kun päädyimme lavalle illan hämyssä, niin kieltämättä vastaanotto oli imarteleva. Metakkaa oli sen verran, että mikrofoniin tuli kajahdeltua älyttömyyksiä jo ennen kuin Kaisu aloitti Jonahin kurttuintron. Kun bändi yhtyi soittoon, yleisö rupesi kummasti keinahtelemaan ja hytkymään sopivasti epätahtiin, ja tämä nosti lavafiilistä tavattomasti. Noina hetkinä taiteilijakaan ei viitsi valittaa.

Troubled Folks soittaa ja laulaa.

Setti eteni onnistuneesti, ja yleisöä seuratessa oli vaikea pidätellä hymyään. Muutama tuttu kasvo oli saapunut kuulemaan soitantaa ja laulantaa matkan takaa, ja erityisesti heidän ilmeinen viihtymisensä lämmitti mieltä. Valtava meininki!

Leikkimielellä ja seikkailumielellä säveltapailimme myös paria uutta omaa folk-eeposta, ja siinähän nuo upposivat kuin muukin materiaali. Listalla oli jopa viisi omaa kappaletta, joten näinköhän tässä ollaan etenemässä johonkin suuntaan? Setti päätettiin Kirby Hillin huutokööreihin, ja yleisön ölinästä huolimatta jätimme lavan illan päätähdille.

Oman setin jälkeen oli pieni roudaustauko, jonka aikana päti kiertää kerjäämässä kehuja ja juomaa yleisöltä. Sopivasti valikoiva kuulo ei juuri moitteita suostunut kuulemaan, joten ilmeisesti yleisökin meidät tunnusti omikseen.

Taas.

Ja mitä illan pääbändistä voi sanoa, mitä ei ole jo sanottu? Varmaan paljonkin. Sanotaan vaikka se, että Mularit tykitti erittäin väkevästi ja taitavasti. Se on kyllä hyvä, hittolainen sentään! Erityismaininnan voisi antaa Abin Hetukka-hetkille Metallica-coverin aikana ja mahtaville välinumeroille. MM95, never forget.

Hikinen ja hieno ehtoo. Kiitos yleisö, Mularit ja Vänskä!

Ps. Jäseniä ei myyty, kun kaikilla oli jäänyt lompakot kotiin. Mutta Mularit myi piirakoita. Ja olivat muuten hyviä.

Surullinen mutta komea klovni bailaa.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Bändin jäseniä myynnissä

Troubled Folks sai kokea kyseenalaista kunniaa, kun pumppu tuli valituksi lämppäribändiksi Mullets n´ Bullets -yhtyeen http://www.mulletsnbullets.com/  vappukeikalle joensuulaiseen La Barreen. Toki Troubled Folks on tilaisuudesta enemmän kuin innoissaan, mutta myös pelkoa on ilmassa.

Mulletsien keikkatiedotteessa nimittäin uhataan myydä Troubled Folksin tuotteita tai bändin jäseniä. No, myytäviä tuotteita ei meillä vielä ole, vaikka toki olemme miettineet bändin logolla varustettujen heinähattujen tilaamista. Alkuun vaikka semmoinen pieni tuhannen kappaleen erä. Hatut eivät ehdi valmistua vapuksi, joten ilmeisesti meidän tulee varustautua bändin jäsenten myyntiin, mikäli pääbändin puheet pitävät paikkansa.

Ajatus on mielenkiintoinen.

Luonnollisesti olisi järkevää hoitaa myynti vasta keikan jälkeen, sillä soitto saattaa jäsenten puuttuessa hieman vaikeutua. Olettamus on kuitenkin, että kaikki menevät kaupaksi. Tulee muuten hiljainen 45 minuuttia.

Toki keikan jälkeiseen kaupantekoon liittyy omat riskinsä: jos keikka menee huonosti, ei jäsenistä voi pyytää korkeaa hintaa. Mutta vastavuoroisesti mikäli Troubled Folks osoittautuu olevansa kelpo yhtye, voi summat nousta yllättävän isoiksikin. Panokset kovenee.

Ennen myyntitapahtumaa olisi hyvä sopia ehdoista. Onko ostajaa sen tarkemmin määritelty? Voiko bändin jäsenen ostaa kuka tahansa yksityinen henkilö vai pitääkö kyseessä olla joku toinen bändi? Onko pakko myydä vai voiko mennä vuokralle? Voiko ostajan musiikkityyliä määrittää tarkemmin, sillä minuthan ostetaan välittömästi johonkin hanurikvartettiin, jossa soitetaan pelkästään Metsäkukkia.

Seuraavaksi voisi käydä pohtimaan, että ketkä Troubled Folksin jäsenistä kannattaisi myydä. Kenestä saisi parhaan hinnan ja ketkä olisi helpommin korvattavissa? Mutta en käy.

Kuka ostaisi nämä henkilöt?
Vappuspektaakkelin FB-tapahtuma löytyy täältä:

http://www.facebook.com/events/508180775912593/?fref=ts






tiistai 5. maaliskuuta 2013

Biisivalinnoista

Troubled Folks louhii toistaiseksi pääosin lainamateriaalin turvin. Välillä käypien covereiden löytäminen, valitseminen ja työstäminen osaa olla kohtalaisen rasakka savotta. Vaikka meininki voikin kuulostaa siltä, että aivoja ei ole paljon rasitettu biisejä valitessa ja sovittaessa, niin kaikki ei vain tunnu taipuvan mitenkään Troubled Folksin muottiin. Ohessa vähän raporttia biisivalinnoista Riston vinkkelistä.

Kun bändi oli aidoimmillaan ja parhaimmillaan ennen ensimmäisiä treenejä, biisivalinnoissa tohti olla ennakkoluuloton, koska bändin yleissoinnista ja fiiliksestä ei ollut aavistustakaan. Iron Horsen ja Hayseed Dixien versiot Metallican ja AC/DC:n renkutuksista kyppelehtivät mielessä, mutta tarkoitus ei ollut ryhtyä cover-bändiksi cover-bändeille, joten biisejä tuli alusta alkaen haettua laajemmaltikin. Ensimmäisissä treeneissä vedettiin ainakin Folksmenin Blood on the coalia ja Never did no wanderingia, Peer Güntin Losing my mindia, Bruce Springsteenin Sessions Bandinsa kanssa levyttämää Eyes on the prizea ja Spinal Tapin Clam caravania. Erinomaisia biisejä kaikki, mutta syystä tai toisesta kolme viimeisintä ovat tippuneet pois aktiivisoitosta. Toivoa sopii, että joku muukin ihminen maailmassa tajuaa Clam caravanin hienouden; debyyttikeikan haukotteleva yleisö taisi sen missata.
Clam Caravan Spinal Tapin näyttelijöiden esittämänä. Huikeaa, mutta TF:ltä tippui pois soitosta. Digderidoo varman tarvittaisiin.

Alkuvaiheessa soittelimme myös enemmän ja vähemmän vitsikkäiksi tarkoitettuja versioita esimerkiksi Nothing else mattersista ja Trooperista, mutta jotenkin nämäkin jäivät pikkuhiljaa pois soitosta. Syynä oli kenties vaillinainen musiikillinen osaamisemme tai orastava ymmärrys siitä, että vitsikkyys tässä tapauksessa voi näyttäytyä naurettavuutena. Erityisen jännillä vesillä liikuimme kun tapailimme viikko toisensa jälkeen Pink Floydin Wish you were here -klassikkoa keskittymättä epäolennaisuuksiin kuten lap steeliä maalaillen päin persettä soittava neropatti tai hereillä pysymisen kanssa kamppaileva loppuorkesteri. Sekin sitten jäi, vaikka vajaan miehistön versiona biisi toimi loistavasti. 

Pikkuhiljaa jonkunlainen linja biisivalintoihin alkoi löytyä, ja yleisesti menevät melodiset biisit tuntuivat toimivan mainiosti, vaikka alkuperäisversion genre ei voisi kauempana omasta mukavuusalueesta ollakaan. Esimerkiksi Necromantixin psychobilly-hitti Haunted cathouse on pysynyt soitossa alkumetreiltä lähtien, eikä bändi taida ymmärtää siihen kyllästyä. Toinen toimiva esimerkki on Lynyrd Skynyrdin Tuesday's gone, joka osoittautui käyväksi värssyksi, kun lakkasimme miettimästä alkuperäistä versiota ja kasvatimme nopeutta tuntuvasti.
 Lynkkäreiden ja TF:n luennat aiheesta Tiistai.

Toisinaan on taas käynyt niin, että päänsisäisessä jukeboksissa suvereenina TF-versiointina pyörivä hitti ei ota asettuakseen reaalimaailman rajoitusten kanssa yksiin. Fool's Gardenin Lemon treen (onko niillä muuten muita biisejä?) ja Green Dayn Peacemakerin kanssa kävi juuri näin. Ei sitten millään! Hyvin yllättävää, kun ainakin omassa kuupassa tämä kuulostavat ihan meiltä soitettuna paremmin eri soittimilla.

Nyt soitossa olevat kappaleet vaikuttavat olevan lisääntyvissä määrin countryyn, folkiin tai bluegrassiin päin kallellaan jo alkuperältään. Kaikkein kuluneimmat kantripalat eivät ole meille oikein istuneet, mutta tuoreemmilta bändeiltä on löytynyt paljon mukavaa soitettavaa ja laulettavaa. Niin pitkään kun Easton Corbinin Little more country than that ei tule soittoon, niin ei pitäisi olla hätää!


Älkää hyvät ihmiset katsoko tätä videota!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Huikea meininki Kassan baarissa

Tikkalan kylässä 6-tien varrella sijaitseva Kassan baari (http://www.kassanbaari.com/) avasi ovensa pienen tauon jälkeen vuoden alusta, ja Troubled Folks sai jollain viekkaudella ja vääryydellä buukattua itselleen sinne keikan. Bändihän oli luonnollisesti innoissaan saamastaan tilaisuudesta ja tiukka reenivaihde laitettiin päälle pari viikkoa ennen keikkaa.

Kyseessä oli ensimmäinen keikka, jonka näkemiseen ja kuulemiseen joutui kaivamaan kuvetta, joten yleisömäärä oli ennakkoon totaalinen arvoitus. Luonnollisesti kaikki kaverit, tutut ja sukulaiset oli houkuttelemalla ja kiristämällä pakotettu saapumaan paikalle. Varovaisena tavoitteena oli saada paikan päälle enemmän yleisöä kuin oli yhtyeessä jäseniä.


Ihmettelyn taso nousi aivan yltiöpäisiin lukemiin, kun väkeä alkoi valua baarin portaita alas tunti ennen keikkaa ja baaritiskillä ravintolapäällikkö Janne mätti kansalle juomaa sen minkä ehti. Oudointa oli se, että orkesterin jäsenet eivät ainakaan tunnustaneet tunnistavansa kaikkia kansalaisia eli joku ulkopuolinen kuulijakin oli paikan päälle eksynyt.

Keikka alkoi suunnitellusti Jonah-kappaleella, mutta heti sen jälkeen tuli suunniteltua pitempi tauko, kun tekniikka alkoi temppuilla ja Tanen mikrofoni alkoi huutamaan omia aikojaan. Teknikko-Teemu raapi päätään miksauspömpelissään ja riensi tutkimaan tilannetta yleisövirran läpi. Hetken säädön jälkeen homma lähti kulkemaan ja keikka sai luvan jatkua loppuun asti tekniikan puolesta kunnialla. Eikä bändissäkään normaalista poikkeavimpia vikoja ollut.

Baari alkoi keikan loppumetreillä muistuttaa saunaa ja tunnelma oli huikea. Hiki virtasi ja olutkin. Ainakin erään eturivissä huojuneen mieshenkilön lasista. Virtaussuunta oli tosin oluesta puhuttaessa poikkeuksellisesti alaspäin, kun lasin reunat eivät kykeneet pitämään juomaa tuopin sisällä vaan se pyrki loikkimaan kohti lattiaa. Ei näyttänyt silti tuopinpitäjän hymyä tai menoa hyydyttävän.

Keikka sisälsi cover-biisien lisäksi myös muutaman oman kappaleen, joita ei julkisesti tätä ennen oltu esitetty. Words from below kuului saaneen positiivisia lausuntoja yleisön joukossa, eikä Speakeasy ruinsinkaan aikana kukaan näyttänyt pitelevän korviaan. Ehkä pidämme kappaleet jatkossakin listalla.

Virallinen settilista päättyi Haunted Cathouse -kappaleeseen, jota on soitettu bändin alkutaipaleista lähtien. Tällä kertaa olimme varustautuneet myös kahdella encorella, mutta laiskuuttamme emme viitsineet edes riisua soittimiamme, kun päästimme yleisön tuskistaan ja lupasimme rivauttaa vielä kaksi kappaletta. Olimme säästelleet finaalibiiseiksi rasakat rallit ja mikäli mahdollista, niin Kassan lämpötila nousi vielä parilla asteella. Keikan viimeinen kappale Kirby Hill tirpaistiin semmoisella otteella ja temmolla, että homma oli lähellä levitä baarin lattialle. Sinne oluen joukkoon. Mutta loppukiri kesti ja bändi jaksoi viime metreille asti.

Tuvan tyhjennyttyä suuresta massasta saimme kuulla, että keikka oli ollut yhtä lippua vaille loppuunmyyty. Aikamoista.


Kiitos Kassan baari, kiitos yleisö. Mahtava ilta!

perjantai 22. helmikuuta 2013

Hei ystävä, pyyhi kyyneleet

Rakkaimman folkkibändinne kuulumisia ennen keikkaa Kassan Baarissa. Pändin poikia ja tyttöjä jännittää jo kovasti, mutta mandoliinimiehellä on yksi jännityksen aihe vähemmän. Työkalu on nimittäin käynyt läpi täydellisen rassauksen. Rassaajana toimi mystinen, espanjalaisia juuria kenties omaavaa "Torres", joka alla olevassa kuvassa hymyilee tuotoksensa äärellä. 


Hovimiksaajamme on käynyt läpi tutut mentaaliharjoituksensa ja kuuluu olevan kovassa kunnossa. Tiukat vaatimukset soittimien virittämisestä ja oikein laulamisesta kajahtanevat entiseen malliin, läpiporautuvalla katseella maustettuna.


Basisti kertoi hakeneensa esiintymisasuun inspiraatiota Ameriikoista asti. Luultavasti jotain tämänsuuntaista siis luvassa.


Muitten kuulumisia en uskalla tähän laittaa fyysisen väkivallan pelosta, mutta jotain arveluttavaa luultavasti ovat tehneet/tekemässä keikkaan valmistuakseen.

Juti alkaa nyt rillaamaan ja mandoliinimies poistuu komeroonsa häpeämään. 

 Folk!

perjantai 15. helmikuuta 2013

Esittelyssä jäsenet

Troubled Folks on viisihenkinen orkesteri, jonka kokoonpano on pysynyt lähestulkoon samana aina alkusävelistä lähtien.

Banjokitaraa käsittelee Risto, joka kantaa myös vastuuta bändin perustamisesta. Stemma-Leinoseksi kutsuttu fyysikko on vääntänyt Troubled Folksin ensimmäiset omat kappaleet eli biisintekokyvykkyyttäkin löytyy. Riston edestä löytyy myös mikrofoni, johon hän pääsee testaamaan keksimiään taustalauluja. Joskus ne sattuu, joskus ei.

Tane on mystinen maniskamies, jolta irtoaa säveliä myös viulusta ja todennäköisesti myös muista instrumenteista. Emme tiedä. Tane on bändin päävokalisti, ja lauluääntään hän hyödyntää myös toisessa musiikillisessa projektissaan, joka on Pienet Sievät -poikabändi. Ilmeisesti hän käy myös töissä.

Hepen kainalosta löytyy pystybasso, jota hän hyväilee jämäkin ottein. Metsätyömiehelle on siunattu myös lauluääntä ja siksi Hepe saa kantaa muutamassa biisissä päälaulajan viittaa hartioillaan. Lisäksi Hepen kuuluisalle E-sävelen stemmailmeelle on usein käyttöä. Siihen eivät muut pysty.

Kaisu kaivaa treenien aluksi hanurinsa esille. Kosketinsoittimilla musiikkiharrastuksensa aloittanut bändin naiskiintiö on lyhyen hanuristiuransa aikana ehtinyt kuulla pitkän rivin erilaisia ja samanlaisia hanurivitsejä. Festivaalityössä (ei artistina) leipänsä tienaava Kaisu työntää korkeampia ääniä muuten miesvaltaiseen Troubled Folksin mullikuoroon.

Kitaran varresta löytyy kansankynttilä Pekka, joka hyppäsi bändiin alkuperäisen kitaristin Petrin muutettua ulkomaille. Hieman rokahtavampi kitarointimeininki on peruja Pekan rokkibänditaustasta, mutta toimii kuin tauti myös tässä pumpussa. Pekalle on tarjoteltu laulumikrofoniakin, mutta vielä hän on pystynyt jollain verukkein siitä kieltäytymään.

Lisäksi keikoilla kulkee mukana hovimiksaaja Teemu.
Hyvä porukka, parempi meininki. Mitä joku ei osaa, niin sen toinen peittää omalla musisoinnillaan. Tai miksaaja laittaa nupit alas.


keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Troubled Folksin tarina

Kaikilla yhtyeillä on tarina. Monilla se on mielenkiintoinen, värikäs ja kiehtova. Mutta kyllä Troubled Folksinkin tarina ansaitsee tulla kirjatuksi.

Bändi sai alkunsa vieraillessani Arizonassa muutaman kuukauden ajan alkuvuodesta 2009. Kaikki soittopelit Suomeen hylänneenä Iron Horsen Metallica-covereihin ihastuneena yritteliäänä pelimannina päädyin tilaamaan ajanvietteeksi banjokitaran, jotta jonkunlainen tuntuma soittohommiin säilyisi. Kaikesta haparoinnista ja osaamattomuudesta huolimatta tämä sointi iski tajuntaan siinä määrin, että kuukausia ennen Suomeen paluutani pakotin toveri-Petrin akustiseen duoon soittamaan kitaraa. Ajatus keskinkertaisen banjokitaristin ja erinomaisen kitaristin muodostamasta liki laulutaidottomasta duosta ei kuitenkaan tyydyttänyt mieltäni edes teorian tasolla, ja pian huomasinkin koonneeni ympärille kokonaisen bändin. Lauluista, kontrabassosta ja toisesta kitarasta vastaamaan löytyi Hepe, Tane ja Kaisu: tuttuja tyyppejä muista yhteyksistä.

Palattuani Suomeen hipsimme treenikämpän uumeniin kokeilemaan, että miltä homma kuulostaa. Tietenkään homma ei kulkenut mihinkään ensimmäisissä harjoituksissa, mutta jo parien treenien jälkeen hommasta jäi mukava tutina. Ensimmäinen treenaamamme kappale Folksmenin Never did no wanderin' kuulosti lähes musiikilta jo toisissa treeneissä.

Alkuvaiheessa treeneissä kävi piipahtamassa myös tuttu viulisti, joka kuitenkaan ei hommaan innostunut. Kuinka ollakaan, mystinen multi-instrumentalisti Tane kertoi omistavansa kaikkien muiden maailman soittimien lisäksi viulun, jota hän voisi hyvinkin hangata mutamassa biisissä. Soitinarsenaali oli tässä vaiheessa muutenkin hyvin elävä, ja treeneissä höngittiin kazoo-pilliin, vingutettiin lap steel -kitaraa ja poljettiin tamburiinin päälle liikuttavan lähellä oikeaa taimia. Valtaosa näistä kokeiluista hylättiin, mutta Kaisulle jäi sirmakka kantoon ja Tanelle viulu ja mandoliini.

Vuoden treenailun jälkeen heitimme ensimmäisen keikan Rääkkylän Niemishovin kyläjuhlassa. Nimi Troubled Folks keksittiin samana iltana aikataulua varten, koska aiemmat ehdotukset vääntyivät jo bändinkin suussa idioottimaisiin muotoihin. Itse keikka oli debyyttiesiintymiseksi erittäin onnistunut, ja vastaanotto oli erittäin hyväksyvä. Tuntui toimivan muidenkin mielestä!

Troubled Folksin debyyttikeikalta.

Hyvissä fiiliksissä jatkoimme treenailua sopivia cover-biisejä sovittaen, kunnes keväällä 2011 Joensuun Ynqwie J. Malmsteen joutui suruksemme jättämään bändin ulkomaan komennuksen vuoksi. Pienen arpomisen jälkeen uudeksi kitaristiksi löytyi vanha tuttu Pekka, joka toi mukanaan pienen lisäsäväyksen rokkia yhtyeeseen. Ensimmäinen keikka Pekan kanssa heitettiin vain pari viikkoa myöhemmin, ja homma kulki jälleen.

Näillä linjoilla jatkettiin länkytystä vuonna 2011, ja pari hajakeikkaa tehtiin silloin tällöin lähiseuduilla. Kerubin jouluaatonaaton keikasta jäi mieleen mahtavat Lindströminpihvit takahuoneesta! Ja oli se keikkakin kyllä hyvä. Ja muut takahuonetarjoilut. Erityisesti ne Lindströminpihvit.

Vuonna 2012 sama rauhallinen tahti jatkui, joskin keväällä laitettiin narulle live at treenikämppä -äänitys tiukimmista cover-hiteistä. Tämän voi imailla itselleen täältä. Sen verran pitää lesostella, että 9 biisiä iltaan talteen on ihan omaan selkääntaputtelun arvoinen suoritus!
Troubled Folksin tulkinta Bulletista.

Keikka-almanakkaan mahtui mukavasti luppoaikaa, mutta muutamassa yksityistilaisuudessa käytiin julistamassa folkin ja countryn ilosanomaa. Kaksi näistä heitettiin vankiloissa, joissa yleisön kiitollisuus oli jotain täysin suvereenia. Jälkimmäisellä keikalle näistä testasimme ensimmäisen kerran omien biisiemme toimivuutta, ja herkin näistä näytti nostavan palaa kurkkuun kovemmallekin karjulle.

Vuosi 2013 jatkunee tutuissa merkeissä, mutta nyt on tarkoitus aktivoitua sekä keikkojen että äänityksien saralla hieman lisää.
Troubled Folks saunoo.

Folk on!

maanantai 4. helmikuuta 2013

Avaussanat

Troubled Folks perusti blogin. Tänne kirjoiteltaneen bändin kuulumisia, mahdollisia keikka- ja äänitysraportteja ja mitä mieliimme juolahtaa. Olkoon näin.